makuja lapsuudesta; mustikkamaito

Miulle lapsuuden makuihin kuuluu ehdottomasti mustikkamaito! Sitä syötiin penskana joka kesä, aina kun mustikoita sai. Vielä nykyäänkin ihan vähintään kerran kesässä sitä on saatava.

Joten eilen kun töistä pääsin, lähdin samointein kuksan kanssa pihalle keräämään muutaman marjan tätä herkkua varten. Mikä onni onkaan asua paikassa, jossa heti ovesta ulos mennessä on jo mustikka metsässä. Ei todellakaan tarvitse kaukaa hakea.

Jos joku ei jostakin syystä ole tutustunut kyseiseen tuotteeseen, niin se on kaikessa yksinkertaisuudessaan mustikoita, maitoa ja hiukan sokeria. Tykkään muussata mustikoita, jotta maidosta tulee lilaa. Sokerina olen käyttänyt vaniljasokeria tai joskus maustanut pelkällä vaniljallakin.

kuksallinen mustikoita

mustikkamaito

Niin kaunista ettei malta nukkumaan mennä

On tämä vain uskomaton paikka. Tämä maailma siis. En lakkaa hämmästelemästä tätä jatkuvasti ympäröivää kauneutta. Täällä karukin on kaunista! Tämä valo, tämä maisema, tämä kaikki.

Olen nyt monena iltana (sekä päivänä) löytänyt itseni mistä milloinkin kuvaamasta tai vain ihastelemassa luonnon kauneutta. En millään meinaa malttaa lähteä nukkumaan. Vielä viisi minuuttia, vielä yksi kuva..

Kuvat varmasti kertovat enemmän kuin mitä sanoilla ikinä voisinkaan, joten tässäpä niitä.

Nautitaan ympäristöstä ja muistetaan jäädä ihastelemaan kaikkea kaunista!

vapaaehtoisena levin arctic challengessa

Levi Wellness Club järjesti tunturiin toista kertaa arctic challenge esteratakisan. Kisa reitti on pituudelta 10km ja sisältää 10 erilaista estettä. Hyväksi esteissä on käytetty kaikkea tunturista löytyvää, sekä myös tunturin tarjoamia maastoja. Tunturissa mm. kannetaan kiviä, uidaan lammessa, juostaan suossa sekä kiivetään tunturia ylös ja alas.

Tunnelma kisapaikalla oli jotakin todella mahtavaa! Jotakin sellaista mitä ei voi rahalla saada, vaan se kumpusi ihmisistä kuplahdellen ulos. Joka ikinen jonka kisapäivänä kohtasin oli hyvällä tuulella ja hymyilevä.

Arvot ovat kisassa todellakin kohdallaan. Levi Wellness Clubin sivuilla arvot luetellaan näin: itsensä voittaminen, tahdonvoima, tiimityö ja luonnon kunnioitus. Jokainen arvo on minusta nappiin mennyt ja ne myös kisassa näkyi.

Kisapaikkana toimi niin ihana koti-tunturi Levi! Paikkana tuollaiselle tapahtumalle täysi kymppi.

Mitä mie sitten kisassa tein? No olin pomppulinnan portsarina tottakai! Tehtäviini kisapäivänä siis kuului lapsiparkin hoito. Kilpailijat saivat jättää lapset kisaamisen ajaksi hoitoon meille lapsiparkkiin. Meillä oli kaikenlaista pientä kivaa sekä hoitolapsille että myös kisa-alueella muuten pyöriville lapsille. Löytyi pomppulinna, värityskirjoja, pallopelejä, hulavanteita, paloauto sekä poliisiauto. Lapsilla ei siis todellakaan aika käynyt pitkäksi!

Pomppulinnan portsari. Uskottava eikös?

Värityskirja piste. Ei hätää päästin myös lapset värittelemään!

Itse kisan jälkeen jäin vielä auttelemaan kisa-alueen purkamisessa. Tällaisissa tapahtumissa on ilo auttaa ja olla mukana. Illalla ei unta tarvinnut houkutella kiireisen päivän jälkeen, vaan nukahdin hetkessä leveä hymy naamalla. Kiitos siis Levi wellness club sekä erityisesti Laura Peippo kun sain tulla teitä auttamaan, oli hyvä päivä. Peippo on tämän tapahtuman sydän ja henki.

Kisassa mitaleiden tai pokaalien sijaan kaikille muuten jaetaan kuksat. Aivan ihana idea ja sopii täydellisesti niin kisan luonteeseen kuin paikkaan! Myös me vapaaehtoisena toimivat saimme omamme.

Mitalien sijaa toimittaa kuksa!

P.S Täällä alkaa mustikat olla valmiita pomittaviksi vihdoin! Olen kateellisena katsellut kuvia etelästä, missä niitä on voinut jo kerätä hetken aikaa.

Päiväretki Kätkä tunturille ja uusi termari

Työpaikan ikkunasta saa ihailla suoraan Kätkä tunturin maisemia. Tunturi joka on niin lähellä, ettei siellä meinaa edes muistaa käydä!

Tänä kesänä olen yrittänyt olla vähän ahkerampi vierailija tuon lähellä olevan tunturin huipulla. Kätkä on juuri sopivan kokoinen valloitettavaksi päiväreissulla!

Käytiin Tiinan kanssa kiipeämässä Kätkälle tuossa viimeviikolla. Minulle jo toista kertaa saman kesän aikana. Pikkuhiljaa ja useammin siis alan muistaa tämänkin paikan olemassa olon.

Ajatuksena alun perin oli selvitä reissussa alle kahden tunnin ja kulkea mustaa eli jo melko jyrkkää reittiä pitkin.

Kesken reissua ehdotin josko mentäisiin sittenkin punaista, vähän helpompi kulkuista reittiä. Viimeksi kun olin Heidin kanssa jo kävellyt ylös mustan. Joskus olen punaisenkin mennyt ja muistin mukaan siihen ei pitkä matka mustan reitin ylös menosta ollut. No oli siitä. Käveltiinkin sitten vähän pidempää. Tältä pätkältä ei ole edes ainuttakaan kuvaa, sen verran monta sääskeä oli kaverina. Siinä meinasi mennä jo totaalisesti hermo kävellessä märällä alustalla sääskien syötävänä.

Onneksi sääski määrät helpotti samointein kun reitti alkoi kulkemaan ylöspäin. Ja sentään Kätkällä nuo maisemat on todellakin kaiken sen ärsytyksen arvoisia!

Ylhäällä laavulla kaivettiin eväät esiin. Kas kummaa kesken kauniin kesäpäivän alkoi ripotella vettä siinä samassa kun eväät oli esillä. Siinä on kyllä joku taika kuinka aina meillä Tiinan kanssa eväs aikaan alkaa satamaan sitä vettä.

Alaspäin sitten tultiinkin aika vauhtia, alempana kun alkaa taas ininä sääskistä kuulumaan.

Loppujen  lopuksi alle kahden tunnin reissussa menikin sitten neljä. Mutta tulipahan nyt käytyä.

Uusi termari ja eväät kätkä tunturin huipulla

Juuri ennen tätä reissua ostin uuden termarin. Myönnän että ostos päätös tuli täysin ulkonäkö syistä, mutta eikö vain olekin suloinen?  Ennestään muistelisin että kolme erikokoista termaria pitäisi löytyä jostakin, mutta ainakaan tähän hätään niitä ei tuntunut olevan missään. Mihin lie jäänyt.

Kätkä tunturin huipulla

Kätkä tunturin maisemia ja opastaulu

Reissussa omalla parvekkeella

Ah mikä ihana paikka tuo oma parveke! Paikka joka on lähellä, mutta riittävän kaukana, jotta olo on kuin lomalla konsanaan.

Parasta parvekkeella on ehdottomasti sen rauhassa vietetyt pitkät aamupala kattaukset. Myös kavereiden kanssa pidetyt kahvihetket ovat puhdasta parhautta.

Aamupala kattauksilla tarjolla ollut mm. kahvia, appelsiinimehua, coca-cola, lettuja, juustokakkua, karjalanpiirakkaa.

Päiväunien ottoon olen laittanut parvekkeelle riippumaton ja se onki loisto paikka siihen. Jos sattuu olemaan vilpoisampi ilma, voi laittaa villasukat jalkaan ja kietoutua vilttiin.

Heti kun hyttysten määrä hieman vähenee, aion toteuttaa yhden haaveistani ja nukkua riippumatossani untuva makuupussissani. Päiväunet olen sentään siinä ehtinyt loikoilla.

Mikä sen rentouttavampaa kuin hiljalleen keinua uneen ulkoilmassa.

Olin alkukesästä päättänyt, etten ota parvekkeelleni liikoja kukkia. En ole kovin hyvä pitämään niitä kunnossa. Kouvolassa käydessäni sitten löysin varaston perukoilta aivan ihanan porras kukkatelineen. Tiedusteltuani miksi se oli sillä tavalla vallan hylätty selvisi, ettei isin siskolleni tekemälle telineellä löytynyt sopivaa paikkaa. Olihan se sitten aivan välttämätön saada raahattua mukanani tänne lappiin. Ja onneksi raahasin!


Ja koska eihän kukkatelinettä voi olla ilman asianmukaisia kukkasia, on se nyt sitten niitä täynnä. Vaikken aluksi meinannutkaan yhtään laittaa, olen tyytyväinen lopputuloksen väriloistoon. Mikä sen silmää hivelevämpää kuin kukkameri ikkunan takana. Olen jopa saanut kukat pidettyä kohtuullisessa kunnossa!

oma parveke ja kukkateline

Olen muuten aivan rakastunut tuohon kuvissa näkyvään lankakoriin. Se muotoutuu moneksi. Käytän sitä pöytänä, tuolina ja tarpeen tullen sinne saa kaikki tekstiilit piiloon.

Picnic Levin huipun kurussa

Aamulla herättyäni katsoin ulos ikkunasta. Ensimmäinen vapaa-päivä hetkeen, kuinka riemuissani olinkaan kun aurinko porotti täydeltä taivaalta.

Aamukahvit siis naamaan, soitto ystävälle ja menoksi. Mutta mitäs sitten? Hetki punnittiin erilaisia kesäisiä vaihtoehtoja. Lopputuloksena suuntasimme kauppaan ja haimme picnic eväät.

Paikaksi valikoitui Levin rinteillä sijaitseva kuru. Lammaskuru sijaitsee tunturiravintola tuikun ja 12-hissin välissä. Ihana pieni kuru on kuin saapuisi pieneen salaiseen laaksoon, ihana paikka siis. Kurusta löytyy kota, nuotiopaikka, pieni todella sympaattinen ulko-wc ja aivan käsittämättömät maisemat.

Leiriydyttiin nuotiopaikan viereen ja laitettiin tulet. Tuli sekä loi ihanaa tunnelmaa, että häivytti ne muutamat paikalle eksyneet sääsket. Istuttiin alas ja asettelimme eväät esille. Eväiksi meillä kaupasta oli tarttunut matkaan mm. mansikoita, jäätelöä, persikoita sekä muita ihanuuksia. Tulen räiskyessä nautimme eväistä ja ihailimme maisemia.

Kesken seesteisen picnic hetken ulkoilma näytti parastaan ja pian huomasimmekin kikatellen keräävämme kimpsut sekä kampsut ja kirmasimme vesisateessa autolle päin. Picniciä jatkoimmekin sitten coffee housessa herkku kahvien merkeissä.

Luulen että tästä tuli paikka jonne aijon palata vielä monesti. Jostain syystä tämän paikan ohi menee usein ja silti se jää huomioitta, sen verran piilossa kuitenkin on. Miten joku paikka voikin olla samaan aikaan niin lähellä ja niin tietämättömissä? Jäin miettimään, miksei sitä ole ikinä ennen tajunnut siihen paikkaan pysähtyä. No nyt kun tiedän millainen helmi tämä paikka on, aijon jatkossa varmasti pysähtyä! Ensi kerralla täytyykin panostaa eväisiin ja tehdä herkut itse.

Vanilja jäätelöä lammaskurussa Levillä nuotion loimussa

Picnic eväät ja nuotio

Picnic eväät satumaisessa kurussa

Käykäähän nauttimasta kesähetkistä eväiden kanssa, todella rentouttavaa! Jos olette lähellä ja on vain mahdollisuus, suosittelen tätä paikkaa todella lämpimästi.

Nähdään taas yötön yö

Se oli nyt sitten siinä. Nyt se tapahtui.

Aurinko nimittäin, se katosi. Ainakin hetkeksi.

Ensimmäistä kertaa sitten toukokuun lopun aurinko laski horisonttiin. Ei se kyllä siellä vielä kauaa malttanut pysyä, vaan hetken levon jälkeen se iloisena nousi takaisin katselemaan maailmaa.

Oltiin menossa tätä spektaakkelia katsomaan, mutta hetken pyörittyämme jouduimme toteamaan, ettei sitä pilvien ja sumun takaa tulisi näkemään. No, päätimme lähteä yrittämään uudemman kerran myöhemmin vähemmän pilvisellä säällä.

Sumu oli sinänsä itsessään kyllä jo todella upea näky. Sumun yläpuolella vilkkui silloin tällöin upeat pilvet ja jopa hetkittäin ihanan sininen taivas.

Sumuinen Levi tunturi

Väriä harmaaseen keliin

Hassua kuinka siihen tottuu miten aurinko on jatkuvasti läsnä. Ulkona näkee kulkea oli kello mitä tahansa, eikä edes hämärä vaivaa. Jos ei kelloon katsoisi, ei aina tietäisi edes onko päivä vai yö. Ja sitten taas hiljalleen sitä tottuu siihen, ettei aurinkoa näe lainkaan kaamoksen aikaan.

Tervetuloa kaamos sieltä hiljaa hiippaillen! Ja ah syksyn kauneuskin on jo aivan nurkan takana tulossa.

Ota hatusta kii, nyt mennään!

Tässä minä nyt olen ja istun koneen ääressä tekemässä sitä, mitä joskus pidin mahdottomana.

En ole koskaan tuntenut olevani tarpeeksi kärsivällinen istuakseni alas ja kirjoittamaan ylös siksakkia meneviä ajatuksiani, ja vielä koneella, woooot!? Minä joka en ole koskaan edes kyennyt kirjoittamaan päiväkirjaa. (Mitä nyt joskus juuri kirjoittamaan oppineena yritin, se jäi yhteen lauseeseen.)

Yhtäkkiä vain huomasin ajatusten kääntyvän usein siihen, kuinka haluaisin jakaa ajatuksiani ja elämyksiäni kuvien lisäksi myös sanallisesti. Pidän paljon kuvaamisesta ja se rauhoittaa minua, joten tuntuu luontevalta haluta myös kertoa tarinoita kuvien takaa.

Mutta niin vain tässä sitä ollaan. Vaikeudet kehittää ja mukavuusalueelta on hyvä silloin tällöin poiketa. Eikö vain?

Tälläpuolen konetta istuu siis Kouvolasta kotoisin, lapin Kittilään muuttanut ja jäänyt nainen. Luonto inspiroi ja valokuvaus rauhoittaa. Lähtökohtaisesti yritän vastata kaikkeen "Tottakai! Miksei?!".

Parasta näissä maisemissa olemisessa on, ettei tekeminen lopu koskaan. Eikä sitä myöten myöskään varmasti kerrottavat tarinat tai kuvattavat hetket.

Seikkaillaan aina kun siihen vain on pienikin mahdollisuus ja ollaan onnellisia.

Kävelyllä Pallaksen kansallispuistossa

P.S

On totta, mistä olen monesti kuullut, blogin ensimmäinen teksti on vaikea. Minulle se tuntuu erityisen hankalalta siksi, että on liian paljon mitä haluaisin heti päästä teille kertomaan.
En malta odottaa!