lauantai 3. joulukuuta 2016

Päivä kun mikään ei vain suju


Arg!

Päivä jolloin ei vain suju. Pienet jutut, ne kaikkein raivostuttavimmat. Mikään tavara ei pysy käsissä, mikään ei solju niin kuin suunnittelin, koko ajan on joku hukassa ja hermot kireällä. Töistä myöhästyy koska avaimet oli väärällä reunalla pöytää ja lähtiessä huomaa paidan olevan väärinpäin päällä.

Näitä päiviä on aina välillä. Yleensä kaikki alkaa heti aamusta, jo kahvia kuppiin kaataessa loiskuu. Ennen töihin lähtöä täytyy vaihtaa vaatteet, koska kahviläikkäisessä paidassa ei voi lähteä. Ehtii monesti päivän aikana miettimään, miksei vain jäänyt päiväksi sänkyyn. Tosin vaikka jäisi, tapahtuisi luultavasti silti. Niin kuin silloin kerran kun kaadoin kahvini korvaan ja siitä sängylle. Aina ei edes peiton alla ole turvassa sähläykseltä.



Hyvää näissä päivissä on se, kuinka ihanaa päivän päätteeksi on päästä peiton alle ja painaa pää tyynyyn. Toisaalta epäonnisten päivien jälkeen muistaa taas kuinka helppoa elämä parhaimmillaan on. Sitä osaa taas arvostaa seuraavana päivänä miten kahvi kaatuu sujuvasti kuppiin ja tavarat pysyy siellä missä pitääkin.

Eipähän pääse kangistumaan rutiineihin, kun välillä joku niitä keinuttaa. Kaikilla on joskus huonoja päiviä. Ja hyvä että onkin. Muistaa sitten hyvinä  päivinä olla vielä entistäkin onnellisempi niistä hyvistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti