Minä kaupungissa vs. minä lapissa

Olen asunut kaupungissa aina kuusitoistavuotiaaksi asti. Muutin Kittilään lukion toisena vuotena talven perässä. Olen siis ehtinyt asua jo hyvän tovin elämästäni sekä kaupungissa, että pienemmässä kylässä. Aikuisiällä olen viettänyt etelässä lähinnä pidempiä lomia, sekä yhden melkein kokonaisen kesän.

Kittilä on pieni kylä pohjoisessa. Toki tästä hieman kaupunkimaisen tekee tuo tunturi Levi, joka houkuttelee varsinkin talvisin turisteja ympäri maailman. Kesät onkin sitten ihan toinen juttu. Toki turisteja silloinkin täällä näkee, mutta huomattavasti vähemmässä määrin.

Olin Kouvolan suunnilla lomalla noin kuukauden verran. Kuukaudessa ehtii kyllä paljon. Näköjään myös kuukauden poissa olon aikana on vaatekaappini ehtinyt kutistua. Muutakaan ratkaisua en keksi, kun ei vaatteeni kerran mahdu sen sisuksiin enää!

Miksi sitten olen "jämähtänyt" asumaan Kittilään? Voisinhan koska vain muuttaa oikeastaan minne vain. Minua ei sido tänne enää koulu, ei oikeastaan työkään, enkä keksi mitään muutakaan painavaa syytä jäädä. En kuitenkaan halua pois. En osaisi enää kuvitella asuvani kaupungissa, se ei vain tunnu oikealta. Toisaalta en tiedä tuntuisiko mikään muu pieni paikkakuntakaan vastaavalta. Kaupungissa tuntuu että ympäröivä kiireisyys ja ulkonäköpaineet syö minut. En osaa olla ihan niin oma itseni, kuin mitä tunnen olevani Kittilässä. Toki tämä voi olla osittain sitäkin, etten ole niin paljon viettänyt kaupungissa enää aikaa.

Täällä ehdottomasti yksi parhaista puolista on yhteisöllisyys. Täällä ei todellakaan jää yksin. On helppo tutustua uusiin ihmisiin ja aina saa apua kysymällä. Vaikka vähän vähemmänkin tutulta ihmiseltä. Tätä en ole oikeastaan koskaan tavannut etelässä ollessani. Vaikka toki sielläkin ihania ihmisiä on!

Moni löytää tiensä tänne työn perässä. Nimenomaan kausityön. Paljon uusia ihmisiä siis muuttaa paikkakunnalle talveksi tekemään töitä. Ja talvella töitähän sitten kanssa tehdään. Paljon. Sesonki aikana ehtii juuri tutustua näihin uusiin ihmisiin, kunnes taas huomaat vapun saapuneen ja ihmisten lähtevän. Tämä on tietyllä tapaa yksi huonoista asioista täällä olosta. Varsinkin kun itse joka kerta huomaat olevasi se joka jää myös kesäksi, mutta kaikki ympäriltäsi lähtee. Osa käy yhden talven, toiset palaavat vielä myöhemmin. Joskus onkin tuntunut raskaalta tutustua taas kouralliseen uusia ihmisiä tietäen, ettei kohta enää nähdä. Näistä ihmisistä osa toki jää vahvasti ystäviksi, joihin pitää yhteyttä vaikka asuisikin kaukana. Mutta täytyy myöntää, että suurimman osan kanssa yhteydenpito jää vähäiseksi.

Yhtäkaikki saan joka vuosi ihania uusia ystäviä ja saan tutustua erilaisiin ihmisiin. Toki täällä asuu myös muita, jotka ovat täällä vuoden ympäri, meitä vain on hiukan vähemmän. Täällä on
hyvä olla, luonto on lähellä, ystäviä ja tekemistä riittää. Ehkä joskus vielä kokeilen kaupungissa asumista, mutta en ainakaan ihan heti. Tämä paikka tuntuu kaikkien näiden vuosienkin jälkeen vielä niin tuoreelta, uudelta ja ihanalta. Siltikin olemalla läheinen, luotettava, rakas koti.

Koti tunturin huipulla

Toki minulla on kova ikävä kaikkia etelässä asuvia ihanuuksia, mutta ettekö te voisi mitenkään muuttaa tänne? Täällä on hyvä olla.
P.s. Kiitos siskolleni Paulalle kaupunkikuvista!