Aamun hetki

Aamukahvi tunturissa. Voiko olla täydellisempää? Se henkeäsalpaava maisema ja täyteläisen makuinen kahvi. Ulkona keitetyssä kahvissa on varmasti joku taika, se vain maistuu paremmalta kuin kiireessä kotona ennen töitä keitetty piriste. Kuksasta juotuna kahvi saa omanlaisensa maun ja tunnun. Pidän siitä.

Ulkona vietetyn yön jälkeen aamupala ja kahvi maistuvat taivaalliselle. Oli ihana herätä pikkuhiljaa valkenevaan päivään ja luonnon ääniin. Niin kuin edellisessä kirjoituksessa kerroinkin, ei minua yöllä pelottanut olla yksin. Olo oli oikeastaan hyvinkin rentoutunut ja seesteinen.

Illalla en oikeastaan sen kummoisempia enää touhunnut. Keskityin lähinnä leirin pystytykseen ja nautiskeluun. Yöllä muutaman kerran herättyäni tuijottelin tähtitaivasta ja vain ihmettelin. Tähtitaivas on jotakin niin kaunista! Sinä yönä ei revontulia näkynyt, mutta se ei oikeastaan edes haitannut tai vähentänyt taivaan maagisuutta. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.

Aamulla heräiltyäni kohtasin Levin huoltomiehen, jonka pyysinkin kanssani aamukahville. Rupattelimme hetken niitä näitä ja nautiskelimme kupit kahvia. Huoltomiehen oli kuitenkin jatkettava töitään ja minä aloin valmistella itselleni aamupalaa. Kerrankin kävelymatka kotoa leiripaikalle oli niin lyhyt, ettei tarvinnut hifistellä mukaan otettavien tavaroiden painojen kanssa.

Pidän aamupalan syömisestä ja monesti syönkin runsaasti. Tällä kerralla mukaan valikoitui kauralettutaikina, valmiiksi tehty smoothie, itse tehtyä gluteenitonta leipää sekä pekonia ja kananmunia. Letut sekä munakokkeli valmistui kodan avotulella muurikan paistinpannulla. Aamukattauksen kokosin ulos upeiden maisemien luo.

Vilttiin kääriytyessä aamuauringossa ei tullut kylmä syödä. Eikä niitä maisemia vain voi hehkuttaa tarpeeksi! Onneksi minulla ei ollut sinä päivänä kiire minnekkään ja sain viettää aamuni kelloa katselematta ja kiirehtimättä. Pakkasin leirin vasta kun siltä tuntui ja kävelin rauhakseltaan kotia kohti.