Hyppimällä eteenpäin

Selailin aikaisempia ottamiani kuvia ja löysin yhtenevän teeman. Todella usealta kuvaus kerralta löytyy joku kuva jossa hyppään.

Ehkä haluaisin oppia lentämään? Muistan kyllä haaveilleeni hornet-lentäjän ammatista lapsuudessani. Se kariutui listalta tajuttuani, ettei konetta voi lentää, jos potee yhtä pahaa matkapahoinvointia kuin mitä minä. Tosin lentäminen olisi silti siistiä, kunpa siitä vain ei tulisi niin kovin pahaa oloa.

Kuvista päätellen pidän myös auringonlaskuista.

Muistetaan hyppiä ilosta aina kun siihen on mahdollisuus!

Mene metsään

Metsässä käynti rauhoittaa ihanasti. Jos päässä tuntuu olevan menossa hirveä härdelli ja ajatukset on aivan sotkussa, huomaan vaistomaisesti etsiväni metsän. Siellä ei tarvitse olla kauan, kun huomaa jo ajatusten selkiytyvän ja hapen kulkevan kevyemmin. Sama efekti tulee missä vain luonnon lähellä, mutta itselleni tuntuu metsä ja sen puut tekevän parhaan vaikutuksen.

Silloin kun minulla oli vielä koira, kävin päivittäin metsässä. Lenkit käveli paljon mieluummin metsän suojissa kuin autotienvartta. Nykyään ilman koiraa elävänä, tuntuu metsään meno työläämmältä. Ei vain osaa ymmärtää, että yhtälailla sinne saisi mennä kävelemään ilman koiraakin päivittäin. Taidankin nyt ottaa tavoitteeksi käydä metsässä useammin. Vaikka sitten vain aluksi kotiin tullessa kävellen takapihan metsässä lenkki. Sellainen pieni hetki kun mihinkään ei ole kiire ja on aikaa hengittää syvään.

Aamun hetki

Aamukahvi tunturissa. Voiko olla täydellisempää? Se henkeäsalpaava maisema ja täyteläisen makuinen kahvi. Ulkona keitetyssä kahvissa on varmasti joku taika, se vain maistuu paremmalta kuin kiireessä kotona ennen töitä keitetty piriste. Kuksasta juotuna kahvi saa omanlaisensa maun ja tunnun. Pidän siitä.

Ulkona vietetyn yön jälkeen aamupala ja kahvi maistuvat taivaalliselle. Oli ihana herätä pikkuhiljaa valkenevaan päivään ja luonnon ääniin. Niin kuin edellisessä kirjoituksessa kerroinkin, ei minua yöllä pelottanut olla yksin. Olo oli oikeastaan hyvinkin rentoutunut ja seesteinen.

Illalla en oikeastaan sen kummoisempia enää touhunnut. Keskityin lähinnä leirin pystytykseen ja nautiskeluun. Yöllä muutaman kerran herättyäni tuijottelin tähtitaivasta ja vain ihmettelin. Tähtitaivas on jotakin niin kaunista! Sinä yönä ei revontulia näkynyt, mutta se ei oikeastaan edes haitannut tai vähentänyt taivaan maagisuutta. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.

Aamulla heräiltyäni kohtasin Levin huoltomiehen, jonka pyysinkin kanssani aamukahville. Rupattelimme hetken niitä näitä ja nautiskelimme kupit kahvia. Huoltomiehen oli kuitenkin jatkettava töitään ja minä aloin valmistella itselleni aamupalaa. Kerrankin kävelymatka kotoa leiripaikalle oli niin lyhyt, ettei tarvinnut hifistellä mukaan otettavien tavaroiden painojen kanssa.

Pidän aamupalan syömisestä ja monesti syönkin runsaasti. Tällä kerralla mukaan valikoitui kauralettutaikina, valmiiksi tehty smoothie, itse tehtyä gluteenitonta leipää sekä pekonia ja kananmunia. Letut sekä munakokkeli valmistui kodan avotulella muurikan paistinpannulla. Aamukattauksen kokosin ulos upeiden maisemien luo.

Vilttiin kääriytyessä aamuauringossa ei tullut kylmä syödä. Eikä niitä maisemia vain voi hehkuttaa tarpeeksi! Onneksi minulla ei ollut sinä päivänä kiire minnekkään ja sain viettää aamuni kelloa katselematta ja kiirehtimättä. Pakkasin leirin vasta kun siltä tuntui ja kävelin rauhakseltaan kotia kohti.

Haave toteen, yö yksin tähtitaivaan alla

Jihuu tein vihdoin kauan pelkäämäni, sekä myös haaveilemani seikkailun! Niinkin yksinkertaisen asian, kuin yksin ulkona nukkumisen siis. Tätä olen ensimmäisen kerran kokeillut vuosia sitten, silloin en niin kovin menestyksekkäästi. Olen siis käynyt lukion jälkeen vielä ammattikoulussa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Tuolloin kävimme todella paljon vaelluksilla, melomassa ja muutenkin luonnossa. Eräällä vaelluksella aivan yllättäen meidät laitettiin rinkkoinemme erilleen ja kerrottiin olevan vuorossa sooloyö. Eli nukuimme omissa oloissamme itse tekemässämme laavussa. Tai näin olisi ollut tarkoitus. Silloin en todellakaan ymmärtänyt tämän yksin olon tarkoitusta ja täytyy myöntää, että pelkäsin aivan tolkuttomasti! Sehän päättyikin sitten muutaman muun pelokkaan kanssa salaa pidettyihin popcorn kutsuihin. Ja tätä myötä vihaiseen opettajaan ja autossa vietettyyn yöhön. Silloin tosin olimme onnellisia, että saimme nukkua vieri vieressä, eikä tarvinnutkaan olla yksin.

No niin sitä kasvaa ja mieli muuttuu. Olen nyt jonkun aikaa haaveillut rohkeudesta lähteä yksin luontoon. Tai olenhan minä yksin metsässä ollut, mutta yötä siellä en ollut uskaltanut viettää. Nyt päätin lähteä testaamaan uutta retkiriippumattoani ja yksin vietetty yö tuli suunniteltua vähän puoli huomaamattomasti.

Ensin mietin nukkumista tuossa omalla parvekkeella, mutta totesin sen aivan liian pliisuksi. Siinä olisi luultavasti käynyt niin, että olisin siirtynyt jossain vaiheessa sänkyyn nukkumaan. Olimme samaisena päivänä kuitenkin jo kävelleet reilut kymmenen kilometriä Hannan kanssa kätkällä, joten pitkän kävelymatkan päässä olevat kohteet olivat pois suljettuja.

Jotenka siis kohti lähintä paikkaa jonka keksin. Halusin paikan olevan suhteellisen avonainen, jotta näkisin yöllä tähdet. Asun siis Levitunturin juurella, tällä eteläisellä puolella. Tästä kun lähtee kipuamaan suoraan ylös, päätyy huipunkodalle. Kota löytyy hissien 10 ja 11 välistä. Kodan lisäksi paikalta löytyy aivan käsittämättömän upeat maisemat!

Laitoin leirin pystyyn kodan terassille, missä olikin aivan loistavat puitteet viettää yö. Paikalle pääsin melko myöhään, juuri ennen hämärän laskeutumista. Juuri sopivasti jäi kuitenkin aikaa laittaa leiri pystyyn ja syödä iltapalaa. Kotaan laitoin tulet ihan sitäkin varten, jos yöstä olisi tullut kylmä. Täällä kun jo saattaa öisin mennä pakkasen puolelle.

Olin ehkä vähän odottanut, että riippumatto olisi epämukava nukkua ja minua oltiin varoiteltu sen pohjasta nousevasta kylmyydestä. Pelko näistä oli kyllä turha. Laitoin riippumaton pohjalle retkipatjan sekä lampaantaljan. Riippumatto oli siis sekä lämmin nukkua, että todella miellyttävä. Ilman patjaa kyllä varmasti kylmyys olisi ollut riesana. Oli kyllä mahtava tunne hiljalleen lipua uneen rippumaton keinuessa ja tähtitaivaan avautuessa yläpuolella.

Yllätin itseni enkä pelännyt hetkeäkään koko reissulla. En ole ennen viihtynyt lainkaan yksin, mutta ilmeisesti harjoittelu on tuottanut tulosta ja se alkaa pikkuhiljaa sujumaan. Porukassa tehdyt reissutkin ovat mahtavia, mutta täytyy yrittää pitää kiinni välillä yksinkin tehtävistä jutuista!

Päiväkävelyretki kätkälle

Mikä olisikaan täydellisempi hetki kirjoittaa täydellisestä retkestä, kuin täydellinen hetki kera vahvan kahvin sekä lempeän suklaan. Hieman reissusta väsyneenä, mutta niin kovin onnellisena.

Aamupalan jälkeen lähdin kohti kätkää. Sielä tapasin ystäväni Hannan, jonka kanssa oli tarkoitus suunnata päiväkävelylle kätkän maisemiin. Saatiin kyllä kunnon hiki pintaan kiivetessä, oli paljon lämpimämpi keli kuin mihin olin varautunut.

Kätkälle oli eksynyt muutama muukin. Koskaan aikaisemmin sielläpäin ollessani, en ole kovin moneen muuhun ihmiseen törmännyt. Nyt sai kulkea lähes jonossa. Siitä tietää ruskan tulleen. Ihmispaljous ei tosin haitannut menoa.

Huipulla etsittiin mukava pieni kivikasa, jolta näki koko ympäröivän kauneuden. Sille kivikasalle kasasimme eväät ja niitä syöden tuijottelimme ympäröivää maisemaa. En usko että noista maisemista saa ikinä otettua sellaista kuvaa, joka täysin vastaisi paikalla olon uskomatonta näkyä.

Päiväkahvit parhaassa seurassa, kiitos Hanna!

Vaikka meillä tähän reissuun menikin useampi tunti, ei huvittanut mennä sisälle. Ilmakin oli niin uskomattoman upea. Pakkasinkin siis rinkkaan yhden yön tarpeet ja suuntasin takaisin pihalle. Ja mikä ihana ilta, yö sekä aamu olikaan! Ensimmäistä kertaa koskaan, voin vihdoin sanoa että olen viettänyt yön täysin yksin ulkona. Vielä näin aluksi lähellä kotia turvallisesti, mutta ehkä seuraavalla kerralla jo kauempana? Siitä seikkailusta kerron tarkemmin myöhemmin!

Minä kaupungissa vs. minä lapissa

Olen asunut kaupungissa aina kuusitoistavuotiaaksi asti. Muutin Kittilään lukion toisena vuotena talven perässä. Olen siis ehtinyt asua jo hyvän tovin elämästäni sekä kaupungissa, että pienemmässä kylässä. Aikuisiällä olen viettänyt etelässä lähinnä pidempiä lomia, sekä yhden melkein kokonaisen kesän.

Kittilä on pieni kylä pohjoisessa. Toki tästä hieman kaupunkimaisen tekee tuo tunturi Levi, joka houkuttelee varsinkin talvisin turisteja ympäri maailman. Kesät onkin sitten ihan toinen juttu. Toki turisteja silloinkin täällä näkee, mutta huomattavasti vähemmässä määrin.

Olin Kouvolan suunnilla lomalla noin kuukauden verran. Kuukaudessa ehtii kyllä paljon. Näköjään myös kuukauden poissa olon aikana on vaatekaappini ehtinyt kutistua. Muutakaan ratkaisua en keksi, kun ei vaatteeni kerran mahdu sen sisuksiin enää!

Miksi sitten olen "jämähtänyt" asumaan Kittilään? Voisinhan koska vain muuttaa oikeastaan minne vain. Minua ei sido tänne enää koulu, ei oikeastaan työkään, enkä keksi mitään muutakaan painavaa syytä jäädä. En kuitenkaan halua pois. En osaisi enää kuvitella asuvani kaupungissa, se ei vain tunnu oikealta. Toisaalta en tiedä tuntuisiko mikään muu pieni paikkakuntakaan vastaavalta. Kaupungissa tuntuu että ympäröivä kiireisyys ja ulkonäköpaineet syö minut. En osaa olla ihan niin oma itseni, kuin mitä tunnen olevani Kittilässä. Toki tämä voi olla osittain sitäkin, etten ole niin paljon viettänyt kaupungissa enää aikaa.

Täällä ehdottomasti yksi parhaista puolista on yhteisöllisyys. Täällä ei todellakaan jää yksin. On helppo tutustua uusiin ihmisiin ja aina saa apua kysymällä. Vaikka vähän vähemmänkin tutulta ihmiseltä. Tätä en ole oikeastaan koskaan tavannut etelässä ollessani. Vaikka toki sielläkin ihania ihmisiä on!

Moni löytää tiensä tänne työn perässä. Nimenomaan kausityön. Paljon uusia ihmisiä siis muuttaa paikkakunnalle talveksi tekemään töitä. Ja talvella töitähän sitten kanssa tehdään. Paljon. Sesonki aikana ehtii juuri tutustua näihin uusiin ihmisiin, kunnes taas huomaat vapun saapuneen ja ihmisten lähtevän. Tämä on tietyllä tapaa yksi huonoista asioista täällä olosta. Varsinkin kun itse joka kerta huomaat olevasi se joka jää myös kesäksi, mutta kaikki ympäriltäsi lähtee. Osa käy yhden talven, toiset palaavat vielä myöhemmin. Joskus onkin tuntunut raskaalta tutustua taas kouralliseen uusia ihmisiä tietäen, ettei kohta enää nähdä. Näistä ihmisistä osa toki jää vahvasti ystäviksi, joihin pitää yhteyttä vaikka asuisikin kaukana. Mutta täytyy myöntää, että suurimman osan kanssa yhteydenpito jää vähäiseksi.

Yhtäkaikki saan joka vuosi ihania uusia ystäviä ja saan tutustua erilaisiin ihmisiin. Toki täällä asuu myös muita, jotka ovat täällä vuoden ympäri, meitä vain on hiukan vähemmän. Täällä on
hyvä olla, luonto on lähellä, ystäviä ja tekemistä riittää. Ehkä joskus vielä kokeilen kaupungissa asumista, mutta en ainakaan ihan heti. Tämä paikka tuntuu kaikkien näiden vuosienkin jälkeen vielä niin tuoreelta, uudelta ja ihanalta. Siltikin olemalla läheinen, luotettava, rakas koti.

Koti tunturin huipulla

Toki minulla on kova ikävä kaikkia etelässä asuvia ihanuuksia, mutta ettekö te voisi mitenkään muuttaa tänne? Täällä on hyvä olla.
P.s. Kiitos siskolleni Paulalle kaupunkikuvista!

Ihana olla kotona

Kun ajaa yksin n.11 tuntia, on varmasti ansainnut muutaman kukkasen.

Kuinka mahtava tunne onkaan pitkän reissun jälkeen herätä kaikessa rauhassa omasta sängystä! Vaikka reissussa kuinka mahtavaa olisikin, on vain aina ihana päästä takaisin kotiin. Joku juttu siinä Levi kyltin ali ajamisessa vain on. Ja tuon tunturin ensinäkeminen se vain on joka kerta yhtä ihana tunne.

Matkalla kotiin pysähdyin kauppaan hakemaan tarpeellisia aamupala tarpeita. Ohi kävellessä en voinut vastustaa neilikka kimppua. Pitihän jollain juhlistaa kotiin paluuta, joten kimppu sai lähteä matkaani. Aamulla hitaasti heräillessäni kömmin keittämään aamukahvia ja tekemään aamupalaa. En voinut vastustaa ajatusta syödä kiireetön aamupala sängyssä. Joten kahvi, jogurtti, viinirypäleet ja leipä tarjottimelle ja takaisin sänkyä kohti!

Minusta on ihan oikein syödä aina silloin tällöin sängyssä. Mitä muutamasta leivän murusta, lakanat voi aina vaihtaa. Otan mieluusti sen riskin murusista.

Parasta pitkän reissun jälkeen kotiin tullessa on, jos on aikaa rauhassa olla ja asettua takaisin normaali arkeen hetki ennen pakollisia menoja. Onneksi semmoinen mahdollisuus oli ainakin tällä kertaa. Kerkeää rauhassa purkaa laukut ja totutella taas ympäristöön. Ja nähdä kaikkia niitä ihmisiä, keiden näkemisestä on jo taas vierähtänyt tovi!

Reissu oli mitä parhain, kotona oloa ainakin nyt hetki ja ehkä sitten uuteen seikkailuun?

Lappiin on jo saapunut ruska, kuinka kaunis luonto taas onkaan! En malta odottaa että pääsen seikkailemaan pitkin tuntureita ja ihastelemaan sitä kaikkea väriloistoa. Täytyy heti alkaakin jo suunnittelemaan vaellusta.

Ohjeita syysflunssasta selviämiseen

Kurkkua kivistää, aivastuttaa ja nenää kutittaa. Syksyn varmin merkki on täällä, nimittäin syysflunssa!

Mikä sitten auttaa? Ainakin henkistä vointia parantaa aina muumien katsominen. Se ei vain valitettavasti vie oireita loppuessaan. Kuitenkin muumien katseluun turvaudun kun olo on karsea.

Myös tietenkin levolla flunssa alkaa lopulta helpottaa. Onkin hyvä muistaa antaa itselleen lupa vain olla ja parantua. Nyt on aikaa katsoa ne elokuvat ja sarjat mitkä ovat jääneet katsomatta. Tai lukea se kirja mikä on odottanut kirjahyllyssä. Tai kutoa ne sukat, ettei flunssa pääse iskemään uudestaan.

Tällä kurkkukivulla en ole nauttinut oikein edes jäätelön syönnistä, sen verran tekee kipeää. Uskomatonta ettei edes jäätelö helpota! En olisi uskonut tämän päivän ikinä koittavan. Jäätelö kuitenkin on lempiruokani.

Äidin tekemä mustikkakeitto on onneksi vielä maistunut. Sitä kun sekoittaa jäätelön kanssa maistui taas jäätelökin.

Olen juonut lämmintä vettä, johon olen sekoittanut hunajaa, sitruunaa sekä inkivääriä. Hetkellisesti kurkkukipu tuntuu tällä väistyvän. Jatkan siis sen juomista kunnes olo on normaali. Tai ehkä jatkan hiukan sen jälkeenkin, on se sentään hyvää.

En tiedä mistä johtuu, että kipeänä ollessani tekee tavattomasti mieli sipiä. Mahdollisimman rapisevia sipsejä. Tuntuu että niitä syödessä murut ihanasti rapsuttelisi kurkkua ja auttaisi kutinaan. Tämä on toki vain väliaikainen helpotus, sillä heti syömisen lopetettua käy kurkkua koskemaan entistä enemmän. En silti voi vastustaa vaan lankean tähän joka kerta. Ehkä joskus vielä opin?

Yksi ehdoton lempijuomani on inkivääriolut. Tai en tiedä mistä se olut sana siihen tulee, mutta inkivääri limonadilta se maistuu. Varsinkin kipeänä tätä tulee juotua monesti!

Olen nyt vakaasti päättänyt että teen juonti kauniista astioista helpottaa oloani! Jollei fyysisesti, ainakin henkisesti.

Päiväretki repoveden kansallispuistossa

Ketään ei varmaan yllätä, että reissulla oli tarkoitus kävellä alle viisi kilometriä, mutta loppujen lopuksi matkaa kertyikin hieman alle kymmenen kilometriä. Reitillä pysyminen ei taida olla minun juttu?

Olimme siis käymässä siskoni Paulan ja hänen koiransa Monsterin (Monni) kanssa päiväreissulla repoveden kansallispuistossa. Tarkoituksena oli kävellä ketunlenkki, mutta kävelimme risteyksestä harhaan ja kävimme pyörähtämässä Kuutinkanavalla asti. Ylimääräinen lenkki ei kuitenkaan haitannut.

Päivä luonnon keskellä teki hyvää tämän kaupunkiloman ohessa, Kaupungissa olemisessa on kyllä hyviäkin puolia, mutta huomaan jatkuvan hälinän ja ihmismassojen alkavan ottamaan voimille.

Olimme varustautuneet makkara paketilla, lettutaikinalla sekä nuotiokahvilla. Sekä näin upealla kartalla! Voisi äkkiseltään luulla, ettei sillä pysty eksymään.

Kieltämättä kartta näyttää hiukan lasten aarrekartalta. Eli ihan loistava! Onneksi puistossa on paljon muitakin kävijöitä, joten todellista vaaraa eksymisellä ei ollut. Ainakaan niin kauan kun pysyi polulla. Myös karttoja oli paljon matkan varrella (sekä näitä lasten versioita, että ihan oikean näköisiä karttoja).

Reitti oli merkitty oranssilla maalilla, näitä olikin aika tiheään. Tosin lyhyt sekä pidempi reitti olivat samalla värillä merkittyjä.

Ulkona tehdyt letut on parhaita lettuja.

Väsynyt retkeilijä halusi välillä käydä sylissä. Noin lyhyillä tassuilla perässä pysyminen ei tainnut olla helppoa

Lettutaikinan tein valmiiksi muovipulloon mukaan. Koska en voi syödä gluteenia, teen taikinan kaurasta. Letuista tulee todella hyviä, mutta niiden kassassa pysyvyys ei ole ihan normaali taikinan luokkaa. Tästä syystä teen mieluummin pieniä lettuja. Loistava syy syödä useampi!

Letut saivat päälliseksi kinuskikastiketta sekä metsästä kerättyjä mustikoita ja puolukoita.

Parhaita juttuja reitillä oli ehdottomasti luonnon lisäksi riippusilta sekä lossi. Riippusilta oli vähemmän kiikkerä kuin mitä ajattelin. Ja lossi raskaampi vetää, joutui todella töihin vetäessä sitä vastarannalta. Hauskaa se oli joka tapauksessa.