Se oli nyt sitten siinä. Nyt se tapahtui.
Aurinko nimittäin, se katosi. Ainakin hetkeksi.
Ensimmäistä kertaa sitten toukokuun lopun aurinko laski horisonttiin. Ei se kyllä siellä vielä kauaa malttanut pysyä, vaan hetken levon jälkeen se iloisena nousi takaisin katselemaan maailmaa.
Oltiin menossa tätä spektaakkelia katsomaan, mutta hetken pyörittyämme jouduimme toteamaan, ettei sitä pilvien ja sumun takaa tulisi näkemään. No, päätimme lähteä yrittämään uudemman kerran myöhemmin vähemmän pilvisellä säällä.
Sumu oli sinänsä itsessään kyllä jo todella upea näky. Sumun yläpuolella vilkkui silloin tällöin upeat pilvet ja jopa hetkittäin ihanan sininen taivas.
 |
| Sumuinen Levi tunturi |
 |
| Väriä harmaaseen keliin |
Hassua kuinka siihen tottuu miten aurinko on jatkuvasti läsnä. Ulkona näkee kulkea oli kello mitä tahansa, eikä edes hämärä vaivaa. Jos ei kelloon katsoisi, ei aina tietäisi edes onko päivä vai yö. Ja sitten taas hiljalleen sitä tottuu siihen, ettei aurinkoa näe lainkaan kaamoksen aikaan.
Tervetuloa kaamos sieltä hiljaa hiippaillen! Ja ah syksyn kauneuskin on jo aivan nurkan takana tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti