Tässä minä nyt olen ja istun koneen ääressä tekemässä sitä, mitä joskus pidin mahdottomana.
En ole koskaan tuntenut olevani tarpeeksi kärsivällinen istuakseni alas ja kirjoittamaan ylös siksakkia meneviä ajatuksiani, ja vielä koneella, woooot!? Minä joka en ole koskaan edes kyennyt kirjoittamaan päiväkirjaa. (Mitä nyt joskus juuri kirjoittamaan oppineena yritin, se jäi yhteen lauseeseen.)
Yhtäkkiä vain huomasin ajatusten kääntyvän usein siihen, kuinka haluaisin jakaa ajatuksiani ja elämyksiäni kuvien lisäksi myös sanallisesti. Pidän paljon kuvaamisesta ja se rauhoittaa minua, joten tuntuu luontevalta haluta myös kertoa tarinoita kuvien takaa.
Yhtäkkiä vain huomasin ajatusten kääntyvän usein siihen, kuinka haluaisin jakaa ajatuksiani ja elämyksiäni kuvien lisäksi myös sanallisesti. Pidän paljon kuvaamisesta ja se rauhoittaa minua, joten tuntuu luontevalta haluta myös kertoa tarinoita kuvien takaa.
Mutta niin vain tässä sitä ollaan. Vaikeudet kehittää ja mukavuusalueelta on hyvä silloin tällöin poiketa. Eikö vain?
Tälläpuolen konetta istuu siis Kouvolasta kotoisin, lapin Kittilään muuttanut ja jäänyt nainen. Luonto inspiroi ja valokuvaus rauhoittaa. Lähtökohtaisesti yritän vastata kaikkeen "Tottakai! Miksei?!".
Parasta näissä maisemissa olemisessa on, ettei tekeminen lopu koskaan. Eikä sitä myöten myöskään varmasti kerrottavat tarinat tai kuvattavat hetket.
Seikkaillaan aina kun siihen vain on pienikin mahdollisuus ja ollaan onnellisia.
 |
| Kävelyllä Pallaksen kansallispuistossa |
P.S
On totta, mistä olen monesti kuullut, blogin ensimmäinen teksti on vaikea. Minulle se tuntuu erityisen hankalalta siksi, että on liian paljon mitä haluaisin heti päästä teille kertomaan.
En malta odottaa!
En malta odottaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti