lauantai 27. elokuuta 2016

Seikkailukohteena Tšekin pääkaupunki Praha

Prahan maisemista tuli minulle mieleen eri kirjasta tai elokuvasta tutut maisemat. En voinut välttyä ajattelemasta Harry Potterista tuttua Diagon Alley:ta (Viistokuja), kävellessäni vanhankaupungin katuja. Tai Liisa ihmemaassa seikkailua ollessani Petřínin kukkulalla, ruusutarhalla. Pieni suklaapuoti tuli mieleen ihanasta suklaamuseon yhteydessä olevasta suklaapuodista.

Ollaan nyt käyty äidin kanssa kahdestaan reissuilla muutaman kerran. Viime kesänä käytiin Tallinnassa, sitä edellisenä vuonna Budapestissä. Ei kumpainenkaan olla kuuman rantaloman perään haaveilevia, joten nämä kaupunkilomat on olleet meille aika sopivia. Tällä reissulla ei tosin lämpöä puuttunut, vaan kaupungissa lämpötila pyöri 30 asteen paikkeilla. Onneksi pahimman helteen yllättäessä kaupoissa ja ravintoloissa oli viileämpää, eikä kuumuus ollut niin ahdistava.

Niin kuin ei aikaisemmillakaan kerroilla, ei myöskään nyt tehty sen suurempia suunnitelmia ennen lähtöä. Aluksi ollaan vain tutkittu uutta kaupunkia kävellen. Siinä tulee nähtyä paljon ja tekemistä ja kokemista löytyy usein sen perusteella. Päivän tai parin jälkeen ollaankin ruvettu käyttämään kulkemiseen myös metroa ja raitiovaunuja.

Pysähdyttiin syömään kun oli nälkä, ja sopivan oloinen ravintola tuli vastaan. Käytiin kahvilla/teellä kun siltä tuntui ja kierrettiin paikkoja mitkä näyttivät tutustumisen arvoisilta. Museoissa ja turisteja täynnä olevat nähtävyydet vilkaistiin vain pikaisesti ohi mennessä, mikä on sopinut ainakin minulle loistavasti. Ei ole mitään hinkua olla suuren rysän keskellä jonottelemassa.

Reissussa olemme aina viipyneet alle viikon verran. Mikä onkin ollut aina juuri sopiva aika. Tällä kertaa olimme tiistaista perjantaihin. Toki varmasti pidempääkin viihtyisi ja tekemistä löytyisi, mutta neljässäkin päivässä ehti kyllä näkemään paljon.
Hattu joka pelasti paahtavassa kuumuudessa
Petřínin kukkulan ruusutarha
Praha on täynnä toinen toistaan kauniimpia taloja ja kujia
Lisää kuvia ja kuvauksia tulee myöhemmin lisää, kunhan olen saanut reissun jälkeisen väsymyksen taltutettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti